perjantai 24. huhtikuuta 2015

Toivekuvapostaus?

 Heipsan! Teddy selvisi siitä viime kertaisesta ja ollaan nyt odottelemassa lämpimiä ilmoja.  Marsut elelevät rauhassa ja minä  pänttään kokeisiin. Joskus mietin miten helppoa on olla marsu sillä papanat korjataan häkistä, ei ole koulua/ työtä.... Mutta taidan nyt ihan pysyä omassa elämässäni.

Muuten Tahtoisitteko Toivekuvapostauksen? Laittakaa toivekuvia siis tonne alas?






sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kaiken tuhoajat!

Postauksia ei olekkaan tullut vähään aikaan,hups.Pari päivää sitten huomasin Teddyn häkissä pieniä valkoisia palasia. Kun katsoin tarkemmin se olikin uusi varokaa marsuja kyltti. Otin heti Teddyn pois häkistä ja tarkistin ettei se ollut syönyt palasia, onneksi ei ollut sillä häkistä löytyneistä palasista sai oivan palapelin. Kun tarkistus oli tehty siivosin pojan häkin. En vain ymmärrä miten poika sai kyltin vedettyä häkkiinsä... Onneksi Teddy ei syönyt siitä kyltistä mitään.




lauantai 11. huhtikuuta 2015

Erikoispostaus: Marsut pieninä

Lupasin viime postauksessa jotain spessua. Otsikosta taidattekin jo päätellä mitä luvassa eli Marsut pieninä postaus. Mulla ei kamalasti mitään pentu kuvia marsuista ole mutta katsotaan mitä löytyy.


                                                                                Roomeo:
 Roomeo on selvästi kasvanut pituutta ja leveyttä( pitäisi taas pistää toi ahmatti laihduttukselle). Roomeo on myös sosiaallistunnut paljon. Poika ei ole sinänsä muuttunut mutta vaikkaan ettei moni marsu muutukaan kahdessa vuodessa. Väri on Kyllä hieman vaihtunut astetta tummemmaksi.
 
                               


                                                  Nöpö:

Nöpö on muuttunut hieman sillä sille on tullut nenään ruskeita raitoja.
Sekä Nöpön seurallisuus kasvaa päivä päivältä                      







            









                                                                                          Teddy:

Teddyllä karva on muuttunut tummemmaksi ja koko on kasvanut molempiin suuntiin todella paljon.Teddyn luonne on myös muuttunut villistä ja vauhdikaasta, rallitelevaan ja elämästä nautivaan marsuun. 










tiistai 7. huhtikuuta 2015

Huhtikuun häkkiesittely & pieni määrä kuulumisia

Ensiksi haluaisin toivottaa jokaiselle hyvää pääsiäistä ,vaikka olemmekin muodikaasti myöhässä.
Kuvia ei valittettavasti ole tämän enempää, mutta jotain spessua olisi tulossa ensi postaukseen kunhan vain keksin mitä.

Minun olisi myös tarkoitus päästä messuille. Mutta asiasta en ole vielä sataprosenttisesti varma.
Ja vielä mainitsen että marsujen häkkit ovat vaihtaneet paikkaa toiselle puolelle huonettani ,jonka vuoksi olen ollut hyvin paljon marsujen kanssa.